Puolihydro

VESITASOMITTARI

Ilman mittaria vesiviljely on kuin pullataikina ilman hiivaa. Kaikki lässähtää. Vesiviljelyn hyödyt jäävät saamatta, ellei mittaria ole. No, toki ilman mittariakin saa hyötyä siitä, ettei mullan pinnalle kerry hometta eikä multaa tarvitse vaihtaa. Kuitenkin vesiviljelyn suurin hyöty – helppous ja varmuus – jäävät ilman mittaria pois. On niin ihanaa, ettei tarvitse pelätä kastelevansa huonekasveja väärin ja että kasvit viihtyvät. Sekin on kivaa, että kukkien kastelun voi huoletta antaa pitkän loman ajaksi kenen tahansa vihertumpelon hoiviin. Ei tarvitse osata muuta kuin kastella sen verran, että mittari nousee optimitasolle. Parin viikon loman ajaksi kastelijaa ei edes tarvita.

Vesitasomittari (engl. water level indicator) on kaikessa yksinkertaisuudessaan muoviputki, jonka sisällä on tikku. Tikun alaosassa on ontto pallo, joka nousee vedenpinnan mukana ylöspäin. Mittarin yläosa näyttää veden minimi-, maksimi- ja optimitasot. Kun mittari on pohjassa, on aika lisätä vettä.

Olen tilannut Saksasta todella kattavan valikoiman erikokoisia mittareita ja lisääkin saa eri tilauksesta. Meille on tulossa myös erikokoiset hydrosorat niin juurrutukseen kuin pienille ja suurillekin kasveille. Meiltä löydät jatkossa myös Leni Blusanan pitkävaikutteiset lannoiterakeet vesiviljelyyn. Kaikki laadukasta saksalaista sarjaa pitkäaikaisella kokemuksella. Itse olen käyttänyt tuota sarjaa kymmenkunta vuotta ja ollut enemmän kuin tyytyväinen.

Jotta vesitasomittareiden valikoima olisi mahdollisimman laaja, pidän tarjolla myös kiinalaisia mittareita. Niiden runko-osa on valkoinen, mutta sen ei ole tarkoitus jäädä näkyviin.

Vaikka eripituisia mittareita on pian runsaasti tarjolla, mittarit eivät ole ihan sentin välein. Minusta mittarin pituus ei ole ihan niin millilleen. Olen kirjoittanut jokaisen mittarin kohdalle, minkä kokoiseen ruukkuun itse sen laittaisin. Toivottavasti jokaiselle löytyy kutakuinkin sopiva.