TIETOA (PUOLI)HYDROSTA

Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka sanovat: ”En osaa kastella kukkia. Tapan ne kaikki.” Minäkään en ole koskaan osannut kastella kukkia, jotka kasvavat mullassa. Siksi siirryin jo 80-luvulla (puoli)hydroon.

Muita syitä siirtyä (puoli)hydroon voivat olla allergia tai halu parantaa huoneilmaa, multaa mielellään levittelevät kissanpennut tai vain halu päästä helpolla. Joku on ehkä kyllästynyt mullassa kasvatukseen ötököiden tai kasvitautien vuoksi.

Maailmanmatkaaja ehkä haluaa, että kaikille matkoille ei tarvitse löytää lomakastelijaa. Ja jos lomakastelija joskus tarvitaankin, niin silloinkaan ei tarvitse pelätä kasvien puolesta. Silloin tällöin saa lukea kertomuksia, joissa hyvää tarkoittanut lomakastelija on hukuttanut arvokkaat kasvit.

(Puoli)hydroviljelyssä kastelu on helppoa, koska vesitasomittari ilmaisee kastelun tarpeen selkeästi. Sitäpaitsi kasteluvälit pidentyvät.

Kirjassa ”Raikas vihreä koti – 50 huonekasvia, jotka puhdistavat ilmaa kodeissa ja toimistoissa” (Gummerus) todetaan näin: ”Koska vesiviljelyssä happi ja muut ilman kaasut kulkeutuvat helpommin alas juuristoon, kasvit pystyvät paljon tehokkaammin puhdistamaan huoneilmaa. Kun kasvit saavat kosteuden pohjasta käsin, pintakerros pysyy kuivana ja kasvitaudit ovat harvinaisia. Myös tuholaisten esiintyminen on vesiviljelykasveilla paljon vähäisempää.”

Itse unohdin limoviikunani kastelun moneksi viikoksi sillä seurauksella, että sain jotakin ötököitä siihen. Käytin sen huolellisesti suihkussa enkä sen koommin ole moisiin kiusankappaleisiin törmännyt.

Hydroviljelyssä kaikki multa pestään kasvin juurilta pois tai käytetään mullattomasti juurrutettuja pistokkaita. Puolihydrossa riittää, että enimmät mullat karistellaan pois ja juuripaakku huuhdellaan kädenlämpöisellä vedellä. Siinä kuitenkin ollaan suurpiirteisiä. Molemmissa tavoissa kasvi istutetaan hydrosoraan. Sorasta kerron tarkemmin alla. Hoito on molemmissa samanlaista. Istutuksesta ja hoidosta kertovan jutun löydät täältä.

Aiemmin mullassa kasvaneet kasvit sopivat hyvin vesiviljelyyn olivatpa ne isoja tai pieniä. Oikeastaan lähes kaikki kasvit sopivat (puoli)hydroon. Listan erityisen sopivista lajeista löydät täältä. Ole kuitenkin tarkkana siitä, että siirrät kasvit (puoli)hydroon niiden kasvukaudella eli keväällä tai kesällä. Lepokaudella ne eivät välttämättä kestä siirtoa ja mätänevät.

Ruukun pitää olla riittävän iso ja läpinäkymätön. Jos ravinneliuokseen pääsee valoa, siihen alkaa muodostua levää. Istutettaessa juuret ympäröidään kokonaan hydrosoralla.

Lannoitus on tärkeä, sillä hydrosorassa ei ole ravinteita. Lannoitus on kuitenkin helppoa, sillä hydroviljelyyn kehitetyissä lannoitteissa on kaikki kasvin tarvitsemat ravintoaineet oikeassa suhteessa.

(Puoli)hydro on helpoin tapa ikinä kasvattaa huonekasveja. Monet ammattiviljelijät luottavat vesiviljelyyn, sillä siinä kasvit kasvavat erityisen hyvin.

Seuraavana kerron tarkemmin ruukuista, hydrosorasta, vesitasomittareista ja lannoittamisesta.

RUUKUT

(Puoli)hydroviljelyyn kelpaa mikä tahansa vedenpitävä, läpinäkymätön ja tasapohjainen ruukku, kunhan se on riittävän tilava. Jos ravinneliuokseen pääsee valoa, siihen alkaa muodostua levää. Lasitettu keramiikkaruukku on oikein sopiva ja myös kaunis. Itse käytän paljon jogurttiämpäreitä, muovisia hillopurkkeja tai marjaämpäreitä. Sellainen ei sivele esteettistä silmääni, joten tarvitsen myös sopivankokoisen suojaruukun tai korin. Pidän erityisen paljon metalliruukuista, mutta niihin ei aina löydy sopivankokoista sisäruukkua. Joskus käytän metallisen tai lasittamattoman keramiikkaruukun sisällä paksua muovipussia.

Ulkoruukku voi olla esimerkiksi jalallinen tai muu kaarevapohjainen. Riittää, kun sisäruukku on tasapohjainen, jotta mittarin saa tukevasti pystyyn. Ulkoruukun voi tasoittaa sopivaksi esimerkiksi kuplamuovimytyllä, jonka päällä sisäruukku pysyy hyvin.

Kun valitset ruukkua, huomioi, että kasvin juuret pitää pystyä ympäröimään hydrosoralla. Pienille kasveille riittää pohjalle muutama sentti, suuret kasvit tarvitsevat 10–15 cm paksun kerroksen. Reunoille pitäisi saada joka puolelle vähintään pari senttimetriä paksu kerros.

Jos haluat käyttää nestemäistä lannoitetta, sinun on parasta istuttaa kasvi reikäruukkuun ja asettaa se vedenpitävään ulkoruukkuun. Näin sen vuoksi, että nestemäistä lannoitetta käytettäessä sora pitää huuhdella vähintään kolmen kuukauden välein. Kasvin nostamista varten rei’ällinen sisäruukku on välttämätön. Itse käytän ainoastaan pitkävaikutteisia rakeita, jolloin reikäruukkuja tai huuhtelemista ei tarvita.

Valitse ruukkuun sopivankokoinen vesitasomittari, jotta kastelu on mahdollisimman varmaa. Suositellun mitan näet jokaisen vesimittarin kohdalta.

Kun kasteluväli lyhenee niin, että kasvi vaikuttaa olevan vähän väliä janoinen, on aika vaihtaa kasvi suurempaan ruukkuun. Tee se kuitenkin ainoastaan keväällä tai kesällä.

HYDROSORA

Kasvit eivät tarvitse multaa elääkseen. Ne tarvitsevat valoa, ilmaa, vettä ja ravinteita sekä yleensä jotakin väliainetta, jossa ne voivat pysyä pystyssä.

Siskoni kasvattaa saintpaulioita vesilasissa, koska pistokkaat nyt vain ovat sattuneet unohtumaan laseihin eikä ole ollut sopivaa hetkeä istuttaa niitä mihinkään. Olen myös lukenut jutun viirivehkan kasvattamisesta maljakossa. Käyhän se niinkin. Minä istutan aina uudet kasvini hydrosoraan, joka on mielestäni vaivattomin tapa saada pysymään kasvit pystyssä – ja hengissä.

Hydrosora valmistetaan savesta, joka puhdistetaan, rakeistetaan ja kuivataan korkeassa lämpötilassa. Lopputuloksena on kevyt huokoinen rae, joka varastoi vettä ja tarjoaa sen pikkuhiljaa kasvin juurille. Hydrosora on puhdasta ja hygieenistä, jossa bakteerit ja tuholaiset eivät mielellään viihdy. Siksi hydrosorassa viljely voi auttaa allergikkoa, joka kärsii mullasta nousevista homeitiöistä. Sora ei mätäne eikä hajoa. Sora ei maadu eikä tiivisty, joten sitä voi käyttää uudelleen vaikka kuinka monta kertaa. Kun kasvi istutetaan hydrosoraan, alin sorakerros toimii vesivarastona. Sieltä vesi nousee kapillaarisesti ylöspäin. Kun vesivarasto on tyhjä, sora alkaa kuivua ylhäältä alaspäin vähitellen. Kosteutta riittää siis vielä senkin jälkeen, kun vesivarasto on tyhjentynyt.

Hydrosora on eri asia kuin lecasora tai ruukkusora. Leca- tai ruukkusora ovat liian happamia suurimmalle osalle huonekasveista. Siksi vesiviljelyssä käytetään juuri siihen tarkoitukseen valmistettua hydrosoraa, joka on neutraalia. Silloin happamuudesta ei ole ongelmaa eikä myöskään pH:ta tarvitse mitata.

Lecasoraa käytetään rakennusteollisuudessa ja se on likaista. Ruukkusoraa käytetään usein istutusastioiden pohjalla salaojana. Hydrosora ei kellu. Sen sijaan ruukkusora kelluu.

Monet yleisesti myynnissä olevat hydrosorat ovat suurta raetta. Ne eivät sovi pistokkaiden juurrutukseen ja pienille taimille. Suurten rakeiden seassa pikkuiset eivät pysy pystyssä. Valikoimassamme on Leni Blusanan 2–4 mm rakeet juurrutukseen, 4–8 mm rakeet pikkuisille taimille sekä 8–16 mm rakeet isommille kasveille. Jotkut käyttävät pistokkaiden juurruttamiseen perliittiä tai vastaavaa, mutta sen kanssa on vaikea käyttää mittareita, koska perliitti tukkii ne. Ja jos ei voi käyttää mittaria, hoidosta tulee haasteellisempaa. Lomakastelijaa voi olla vaikeaa löytää.

Joku kirjoitti netissä, että vesiviljelyn huonona puolena on hydrosoran iso hiilijalanjälki. En olisi asiasta niin varma. Hydrosoraahan voi käyttää loputtomiin. Sen valmistaminen tosin vaatii energiaa, mutta niin vaatii pussimullan valmistaminenkin. Kukkamulta täytyy vaihtaa melkein joka vuosi. Hydrosoraa ei tarvitse vaihtaa koskaan. Jos kasvi vaatii suuremman ruukun, soraa tarvitsee ainoastaan lisätä. Soran voi halutessaan puhdistaa keittämällä.

Hydrosora kannattaa huuhdella ennen istutusta. Soran voi huuhdella näppärästi tekemällä pussin pohjaan reikiä ja valuttamalla yläosasta vettä. Kun vesi on kirkasta, sora on tarpeeksi puhdasta. Käytetty sora kannattaa huuhdella pienireikäisessä siivilässä.

Jos käyttää nestemäisiä lannoitteita, soraa on huuhdeltava istutuksen jälkeenkin noin kolmen kuukauden välein. Itse käytän ainoastaan pitkävaikutteisia rakeita, jolloin ruukkuja ei tarvitse huuhdella. Huuhtelen ne ainoastaan silloin, kun siirrän kasvin suurempaan ruukkuun.

VESITASOMITTARI

Ilman vesitasomittaria vesiviljely on kuin pullataikina ilman hiivaa. Kaikki lässähtää. Vesiviljelyn parhaat hyödyt jäävät saamatta, ellei mittaria ole. No, toki ilman mittariakin saa hyötyä siitä, ettei mullan pinnalle kerry hometta eikä multaa tarvitse vaihtaa. Kuitenkin vesiviljelyn suurin hyöty – helppous ja varmuus – jäävät ilman mittaria pois. On niin ihanaa, ettei tarvitse pelätä kastelevansa huonekasveja väärin ja että kasvit viihtyvät. Sekin on kivaa, että kukkien kastelun voi huoletta antaa pitkän loman ajaksi kenen tahansa vihertumpelon hoiviin. Ei tarvitse osata muuta kuin kastella sen verran, että mittari nousee optimitasolle. Parin viikon loman ajaksi kastelijaa ei ehkä edes tarvita.

Vesitasomittari (engl. water level indicator) on muoviputki, jonka sisällä on tikku. Tikun alaosassa on ontto pallo, joka nousee vedenpinnan mukana ylöspäin. Mittarin yläosa näyttää veden minimi-, maksimi- ja optimitasot. Kun mittarin tikku on pohjassa, on aika lisätä vettä.

On tärkeää valita ruukkuun oikean kokoinen mittari. Silloin kastelu on helppoa ja varmaa. Nyt valikoimissamme olevat kiinalaiset, valkoiset mittarit löydät täältä. Meille on tulossa myös saksalaisia Lenin vesitasomittareita hyvä valikoima, mutta niitä täytyy vielä odotella.

Istutettaessa mittari asennetaan tasapohjaisen ruukun pohjaan ja tuetaan hydrosoralla. Istuttaessa kannattaa varoa, ettei mittari liikahda vinoon. Kun sen on alun perin tukenut hyvin, mittari pysyy pystyssä kasvin kasvaessa, eikä erillistä telinettä tarvita.

Joskus mittari saattaa jäädä jumiin, eikä nouse vettä lisättäessä. Silloin mittaria kannattaa kevyesti kopauttaa, jotta se taas toimii.

LANNOITTEET

Hydroviljelyssä kasvit eivät pysty ottamaan orgaanisia kastelulannoitteita, sillä hydrosorassa ei ole mikro-organismeja, jotka tekisivät niistä käyttökelpoisia kasveille. Niinpä vesiviljelyyn on kehitelty erikoislannoitteita: nestemäisiä epäorgaanisia lannoitteita, jotka annetaan kasteluveden mukana sekä ioninvaihtoon perustuvia pitkävaikutteisia rakeita, jotka annostellaan noin 2-3 tai 5–6 kuukauden välein. Nopeakasvuiset kasvit (esim. fiikukset, köynnösvehkat jne.) hyötyvät lannoituksesta 3–4 kuukauden välein. Hidaskasvuisille (esim. kaktukset, orkideat jne.) kertalannoitus riittää 5–6 kuukauden ajaksi. Useimmat huonekasvit eivät halua lannoitusta lepokauden aikana.

Pitkävaikutteisen lannoitteen toiminta perustuu ioninvaihtoon. Ravinteet vapautuvat veteen kasvien tarpeen mukaan, joten ylilannoituksen vaaraa ei ole. Lannoitteet ovat pieniä muovirakeita, joiden pinta on ravinneionien peittämä. Kun vedessä on rakeita, veteen liuenneet kalsium- ja kloridi-ionit vaihtuvat ravinneioneihin. Niinpä ravinneliuokseen ei kerry haitallisia suoloja. Liuosta ei siis tarvitse vaihtaa, kuten kastelulannoitteita käytettäessä. Haittapuolena on tietysti tuo lannoitteen sisältämä muovi. Ruukun vaihdon yhteydessä se kannattaakin kerätä sekajätteeseen.

Molemmissa on puolensa.

Nestemäiset lannoitteet:

+ Ylimääräisen liuoksen voi kaataa viemäriin.

– Annosteltava usein, aina kastelun yhteydessä paitsi tietenkin lepokaudella.

– Ruukkuja huuhdeltava ainakin kolmen kuukauden välein, mikä on tietenkin iso työ, jos kasveja on paljon tai ruukut ovat suuria.

– Huuhtelua varten kasvit on istutettava reikäruukkuihin, joita voi olla hankala löytää.

– Liikalannoituksen vaara

Pitkävaikutteiset rakeet:

+ Annostellaan vain 2–3 kuukauden välein, joten annostelu on hyvin helppoa.

+ Lannoitetta ei mene koskaan hukkaan.

+ Kasvit saavat aina tarvitsemansa määrän ravinteita.

+ Liikalannoituksen vaaraa ei ole.

+ Kasteluun voi käyttää myös kovaa vesijohtovettä.

+ Ruukkuja ei tarvitse huuhdella. Reikäruukkuja ei tarvita.

– Lannoitteet sisältävät pikkuruisia muovipalloja, joten ruukun vaihdon yhteydessä lannoite on kerättävä sekajätteeseen.